Kouvolan Tyttöpartion Vesipeurat-vaeltajavartio reilasi Euroopassa kesällä.

Kouvolan Tyttöpartion vaeltajavartio Waterdeer toteutti heinäkuussa kahden viikon interrail-reissun Eurooppaan. Matka sai idean vuoden 2023 Etelä-Korean Jamboreella, jossa tytöt saivat useasta eri maasta uusi hyviä partiokavereita. Reissun ideana oli käydä moikkaamassa ystäviä ja samalla tutustua kyseisten maiden kulttuureihin ja partiotapoihin. Tytöt kävivät matkallaan myös WAGGGSin partiotalossa Our Chalet:ssa keskeillä huikeita vuorimaisemia.

”Opimme paljon matkan aikana suunnittelun tärkeydestä ja aikataulutuksesta. Juna-aikataulut ja reitit oli katsottu hyvissä ajoin valmiiksi, jotta matkan aikana siirtyminen maasta toiseen olisi mahdollisimman sujuvaa. Majoituksetkin oli valittu harkitusti sijainti ja turvallisuus huomioiden, jottei niistä koituisi ongelmia matkan aikana. Toki mutkiakin matkaan sattui, sillä aina ei voi ennustaa miten missäkin maassa asiat toimivat tai mitä yllättäviä muutoksia voi sattua vaikkapa juna-aikatauluihin. Kuitenkin sopeuduimme haasteisiin nopeasti ja keksimme ratkaisut aina jotakin kautta.”

Kouvolan Tyttöpartion Vesipeurat-vartio

Tytöt kävivät kahden viikon matkansa aikana Saksassa, Sveitsissä, Hollannissa ja Belgiassa. ”Loppujen lopuksi saimme matkaltamme sen mitä menimme hakemaan: opimme paljon uutta eri maiden kulttuureista, näimme ystäviämme, tapasimme uusia partiolaisia ja maailman kuvamme laajeni.

Reilaamassa Sveitsissä.

Vaeltajaohjelmaan kuuluu ulkomaan projekti, jonka tytöt suorittivat matkan suunnittelun ja toteuttamisen myötä. Kuten partion kasvatusmenetelmään kuuluu, kaikista osioista aina oppii jotakin: ”Opimme ottamaan enemmän vastuuta itsestämme, sekä toisistamme. Tärkeää oli se, että kommelluksien sattuessa pystyimme luottamaan toisiimme ja siihen että selviämme kyllä yhdessä ja kaveria ei jätetä.

Otteita matkapäiväkirjasta

Sveitsi 2.–5.7.2024

Matka alkoi Helsinki-Vantaan lentokentältä anivarhain 2.6. Lensimme Berliiniin, josta jatkoimme heti junalla Sveitsin Berniin. Ensimmäinen matkustuspäivä koostui kolmesta junamatkasta ja kesti 9,5 tuntia eli reissun ensimmäinen päivä oli täyttä matkustamista. Illalla Berniin saapuessamme suunnistimme Youth Hostellille ja loppuillan kiersimme kaupunkia ihastellen Sveitsin huikeita vuoria sekä kaunista arkkitehtuuria.

Bernistä matka jatkui kohti Sveitsin Alppeja, Adelbodenin kylään. Pienessä kylässä sijaitsee yksi WAGGGS:n partiomajataloista: Our Chalet. Meidät vastaanotti yksi majatalon vapaaehtoisista partiolaisista, joka tutustutti meidät Our Chaletin tiloihin ja käytäntöihin. Erityisesti käytäntö, jossa ruokailut järjestettiin yhteisesti partiotyyliin kaikkien majatalon vieraiden kanssa, oli mieleenpainuva. Samaan aikaan majoittui tanskalaisia, skotlantilaisia ja amerikkalaisia tyttöpartiolaisia. Pääsimme oppimaan näiden eri maiden partiokulttuureista ja tavoista mm. kansainvälisyysillassa, jossa kukin sai pitää lyhyen esityksen oman maansa kulttuurista. Itsekin pidimme lyhyellä varoitusajalla pienen esitelmän suomalaisesta partioasusta ja partiotavoista.

Yksi majatalon palveluista oli Eco Hut- niminen lainaamo, josta sai lainata tarpeen mukaan varusteita muun muassa retkeilyyn tai aktiviteetteihin. Päätimme lainata vaelluskengät päiväksi, ja lähdimme kävelemään Sveitsin toisiksi suurimmalle vesiputoukselle Engstligenille sekä Engstligenalpin tasangolle. Vuorimaisemat, vesiputous, sekä söpöt lehmät tekivät meihin lähtemättömän vaikutuksen. Muuna aikana Our Chaletilla oli mukava viettää aikaa muiden partiolaisten kanssa ja tehdä uusia tuttavuuksia.

Belgia 5.–9.7.2024

Kolmas junamatkapäivä kesti yli kymmenen tuntia, kun matkustimme Adelbodenista Saksan kautta Belgian Antwerpeniin. Matka taittui mukavasti upeita maisemia katsellessa ja jutellessa. Ero rauhallisen Alppikylän ja suurkaupungin välillä loi konstrastia. Toisaalta kaupungin vilinä oli myös omalla tavallaan ihanaa. Majoituimme varaamassamme Airbnb asunnossa, aivan keskustan ytimessä, jossa vilinää riitti. Belgiassa käytimme päiviä kaupungin tutkimiseen, ja näimme Jamboreella tapaamaamme belgialaista partioystäväämme, joka esitteli meille maansa kulttuuria ja lempipaikkojaan kaupungissa. Teimme myös päiväreissun Brysseliin katsomaan Europarlamentti taloa sekä Brysselin kuninkaallista palatsia.

Alankomaat 9.–13.7.2024

Junamatka Belgiasta Hollantiin oli vain alle pari tuntia. Hollannissa majoituimme Leidenissä söpössä airbnb asunnossa, joka oli hollantilaiseen perinteiseen tapaan korkea ja kapea. Leiden oli idyllinen ja kaunis kaupunki, monine jokineen ja tuulimyllyineen. Yhden päivän vietimme sateisessa Amsterdamissa kierrellen. Muut päivät vietimme Leidenissä paikallisten partioystäviemme kanssa, saimme kuulla kaupungin historiasta ja kulttuurista paljon. Satuimme olemaan sopivasti Hollannissa juuri kun käytiin Hollannin ja Englannin välinen jalkapallo-ottelu, pääsimme siis seuraamaan hollantilaista jalkapallohuumaa paikanpäälle ystävien kanssa. Kaikki kadut olivat oranssiksi koristeltuja, ja ihmisiä parveili kaupungilla katsomassa peliä.

Saksa 13.–16.7.2024

Viimeiset päivät vietimme Saksassa Berliinissä. Yövyimme hieman kauempana keskustasta rauhallisemmalla alueella. Pari päivää käytimme kaupungin tutkimiseen ja Saksan historiaan tutustumiseen. Kävimme Berliinin luonnontieteellisessä museossa, Checkpoint Charliella, sekä Berliinin muurilla ja sen muistomerkeillä. Yhden päivän vietimme Jamboreelta tutun saksalaisen vartion kanssa. Kävimme heidän kanssaan uimassa, jonka jälkeen he esittelivät kotikulmiaan, partiota ja veivät meidät kaupungin parhaille perinteisille dönereille. Jännitystä Berliinissä vietettyihin päiviin lisäsi siellä juuri samaan aikaan käytävät jalkapallon EM-kisat, jotka toivat kaupunkiin tuhatpäin faneja.

Matka päättyi 16.7. lennolla Berliinistä Helsinki-Vantaalle monia kokemuksia ja muistoja rikkaampana.