Tekijät ja avoimet pestit

Avoimet pestit

Tutustu alla oleviin avoimiin pesteihin ja hae sinua kiinnostavaan pestiin jäsenrekisteri Kuksan kautta. Jos kaipaat sitä ennen pestistä lisätietoja, voit kysellä niitä kunkin pestin yhteyshenkilöiltä.

Sen lisäksi, että pääset tekijänä kokemaan kisatunnelman ja mahdollistamaan SM-kisojen toteuttamista osana innostunutta kisatiimiä, tarjoamme lämpimän aterian tai muun muonituksen pestin ajankohdan mukaan.  

Pohdi sopivaa pestiä itsellesi arvioimalla käytettävissäsi olevaa aikaa, aiempaa kokemustasi pt-kisoista, sinulla jo työn tai opiskelujen kerryttämiä tietoja ja taitoja – ja sitä, mitä olisit kiinnostunut oppimaan! Pesteissä on sopivia sekä kokeneemmille partiolaisille että vähemmän kokeneille, yksittäisille tekijöille ja ryhmille.

Tulostoimisto

Tulosten syöttäjiä tulostoimistoon

Homma on tarkkuutta vaativaa siistiä sisätyötä. Et tarvitse sadetakkia, etkä istuinalustaa! Kokemuksesta PT-kisojen kisaajana tai järjestäjänä on apua, mutta aiempi osaaminen ei ole välttämätöntä. Tuloslaskentaohjelman käytön oppii nopeasti.

Pestiin voi tulla koko kisojen ajaksi tai ihan vaan avuksi kiireisimpiin aikoihin lauantai-iltana sekä sunnuntaina kisojen viimeisiksi tunneiksi.

Yhteyshenkilö: Mikko Pietilä (mikko.pietila@partio.fi)

Kisakeskus

Majoitustiimiläinen (2 x 6 hlöä) 

Majoitustiimit huolehtivat majoituspaikan valmistelusta, majoittujien vastaanottamisesta ja opastamisesta sekä juoksevista asioista (valmiudessa koko yön), auttavat aamupalajärjestelyissä ja siivouksesta.  

Majoitustiimejä on kaksi: perjantai-lauantai ja perjantai-sunnuntai.  

Pesti majoitustiimissä soveltuu samoajaikäisestä ylöspäin. Pääset kurkistamaan kisojen kulisseihin ja tapaamaan uusia partiolaisia ympäri Suomen. Tiimissä toimiminen edellyttää reipasta ja toimeen tarttuvaa luonnetta sekä humoristista asiakaspalveluasennetta.  Voit hakea yhdessä tai kaverin kanssa.

Yhteyshenkilöt: Jenni Rantakari (jenni.rantakari@partio.fi), Taina Kemppainen (taina.kemppainen@partio.fi, puh. 040 5135983) ja Monica Åhman (monica.ahman@partio.fi, puh. 050 4353817)

Majoitustiimin johtaja (2 hlö) 

Majoitustiimit huolehtivat majoituspaikan valmistelusta, majoittujien vastaanottamisesta ja opastamisesta sekä juoksevista asioista (valmiudessa koko yön), auttavat aamupalajärjestelyissä ja siivouksesta.  Majoitustiimejä on kaksi: perjantai-lauantai ja perjantai-sunnuntai.  

Majoitustiiminjohtaja vastaa oman majoitustiiminsä toiminnasta. Johtajat tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään sekä majoituspäällikön kanssa.  

Pestin kesto kisojen aikana on sama kuin majoitustiimiläisillä, mutta edellyttää muutamia etukäteispalavereita ja suunnittelua yhdessä majoituspäällikön kanssa. Pesti soveltuu vaeltajaikäisestä ylöspäin. Majoitustiimin vetämisessä huumorilla ja oikealla asenteella pääse pitkälle! 

Yhteyshenkilöt: Jenni Rantakari (jenni.rantakari@partio.fi), Taina Kemppainen (taina.kemppainen@partio.fi, puh. 040 5135983) ja Monica Åhman (monica.ahman@partio.fi, puh. 050 4353817)

Infopiste ja ilmoittautuminen (2 hlöä) 

Kisakeskuksen infopiste tietää kisoista kaiken – tai tietää mistä asiat selvitetään ja sitten selvittää ne kysyjälle valmiiksi. Infopisteestä käsin pääset näkemään koko kisojen kulun ja nauttimaan kisakeskuksen tunnelmasta aitiopaikalta.  

Infopiste toimii tiiviissä yhteistyössä kisakeskuksen johtajien ja kisojen järjestelysihteerin kanssa. Pestissä toimitaan koko kisaviikonlopun ajan perjantaista sunnuntaihin.

Pesti sopii vaeltajalle tai aikuiselle. Pestissä toimiminen edellyttää reipasta ja toimeen tarttuvaa luonnetta sekä humoristista asiakaspalveluasennetta. Olet valmis reagoimaan muuttuviin tilanteisiin ja ratkomaan niitä muun kisaorganisaation kanssa. Osallistujat ilmoittautuvat kilpailuun infopisteessä, joten pesti edellyttää sähköisen ilmoittautumisen ja Kuksan hallintaa.

Yhteyshenkilöt: Jenni Rantakari (jenni.rantakari@partio.fi) ja Taina Kemppainen (taina.kemppainen@partio.fi, puh. 040 5135983)

Tehtävät

Rastipäällikkö (12 hlöä)

Rastipäällikkö ideoi kilpailujen tehtäviä, suunnittelee arvosteluperusteita, testaa tehtäviä sekä järjestää rastin ja johtaa sitä kisan aikana. Rastipäällikkö toimii tehtävänjohtajien apuna. Tässä pestissä toimiminen edellyttää johtamis- ja organisointitaitoja sekä aikaisempaa kisakokemusta kilpailijana tai järjestäjänä SM-kisoista. Tuomarikortti on suositeltava.

Rastihenkilö (150 hlöä)

Rastihenkilöiksi tarvitaan jokaiselle maastossa olevalle kilpailurastille tehtävästä riippuen 5-30 henkilöä. Rastihenkilö toimii kilpailurasteilla esimerkiksi vastaanottamassa kilpailuvartioita rastille, ojentamassa tehtäväkäskyjä, ottamassa aikaa vartion suorituksesta tai arvioimassa ja arvostelemassa kilpailijoiden suorituksia.

Yhteyshenkilöt: Janni Ruuskanen (janni.ruuskanen@partio.fi), Heli Rantala (heli.rantala@partio.fi) ja Venla Vakkari (venla.vakkari@partio.fi)

Huolto

Turvakoordinaattori

Vastaat kilpailun turvallisuuden koordinoinnista. Turvallisuuteen kuuluvat mm. järjestyksenvalvonta, yövalvonta ja liikenteenohjaus.

Huoltotiimiläinen (useita)

Tässä pestissä varmistat, että jäte- ja vessahuolto toimii, vettä löytyy janoisille, tapahtuma on turvallinen ja rattaat kisan taustalla pyörivät kitkatta. Tehtävät jaetaan tiimiläisten osaamisen ja kiinnostuksen mukaan. Hae siis rohkeasti mukaan, aiempaa huollon kokemusta ei tarvita.” 

Yhteyshenkilöt: Maria Sakki (maria.sakki@partio.fi) ja Toni Sakki (toni.sakki@partio.fi)

Viestintä

Some-sisällöntuottaja (2-3 hlöä)

Kisojen tunnelmaa luodaan somekanavissa ja tuotetaan myös tiedotuksellista sisältöä osallistujien opastamiseksi ennen kilpailuja ja niiden aikana. Pesti edellyttää paikallaoloa ja näin ollen myös ilta- ja yöaikaan.

Pesti edellyttää tietämystä somekanavien (FB, IG) lainalaisuuksista, sujuvaa tekstintuottamista ja valokuvaustaitoa.

Yhteyshenkilö: Virpi Taina (virpi.taina@partio.fi)

Jotain muuta kuin nämä eli avoin haku

Eikö näistä avoimista pesteistä löytynyt unelmiesi hommaa? Voit silti ilmoittaa kiinnostuksesi kisojen järjestelypestiin ja katsotaan mistä sinulle löytyisi sopiva!